Sami Kytönen, Lead Developer
”Sopivasti haasteita - aina on jotain uutta opittavaa. Eikä rasitteena ole vanhat teknologiat tai järjestelmät.”
Kauan ennen kuin astuin työelämään, tiesin että haluan sellaiseen työhön missä on mahdollisimman paljon vaihtelua, missä työtehtävät eivät ole päivästä toiseen samoja ja niihin voi itse vaikuttaa. Ohjelmistokehitys on se työ, tai en ainakaan tähän päivään mennessä ole paremmasta tietoinen!
Ennen tuloani Trinerialle olin opiskellut ja tehnyt töitä muutaman vuoden ohjelmistokehityksen parissa. Lisäksi olin työskennellyt elektroniikan koonnissa, testauksessa ja korjauksessa muutamalla tehtaalla.
Korkealla tasolla kuvaten työtehtäviini kuuluu esimerkiksi ohjelmistojen suunnittelu sekä asiakkaiden kanssa kommunikointi. Työaika kuluu ohjelmistojen toteutukseen, testaukseen, ylläpitoon, koodikatselmointiin sekä testi- ja tuotantoympäristöjen suunnitteluun ja toteutukseen. Luonnollisesti aikaa menee myös muiden auttamiseen sekä uusien asioiden oppimiseen.
Mikään työpäivä ei ole toivottavasti koskaan aivan samanlainen, joten on hankalaa kuvailla sitä muuten kuin ongelman ratkaisuna ja työkalujen käyttönä. Suurin osa työstä on ongelman ymmärtämistä, ratkaisujen etsintää/tutkimista ja niiden evaluointia. Työkaluihin kuuluu mm. kahvikuppi, työkone, erilaiset chatit, sähköposti, projektinhallinta, versionhallinta, palvelimet, pilvipalvelut, selain sekä tietysti kehitysympäristöt. Yritän olla käyttämättä näitä missään tietyssä järjestyksessä joka päivä, koska olisihan se aika tylsää.
Työssäni ehdottomasti parasta on se, että aina on jotain uutta opittavaa. Siinä riittää haastetta, koska ohjelmistoilla voidaan tehdä rajaton määrä erilaisia asioita. Vain rauta on rajana ja sekään ei ole osaavalle este. Huippuhetkiä kokee silloin, kun saa loppukäyttäjältä palautetta tai muuten ensimmäisen kerran tajuaa, että meidän kehittämä uusi järjestelmä toimii ja on oikeasti jonkun ihmisen käytössä - joskus jopa toisella puolella maailmaa.
Trinerialla pääsee tekemään monia asioita, oppimaan uutta ja osallistumaan uuteen kehitykseen. Emme ole sidottuna vanhoihin teknologioihin tai järjestelmiin. Kun tarvitaan toimiva järjestelmä, niin siitä myös tehdään toimiva eikä viritellä purkkavuoria vanhan päälle. Omaakin toimintaa pyritään aktiivisesti parantamaan ja ollaan avoimia oppimaan ja kokeilemaan uusia menetelmiä.
Vapaa-ajallani tutustun muihin uusiin mielenkiintoisiin aiheisiin, työstän jotain tietoteknistä harrasteprojektia, retkeilen/yövyn metsässä, katselen elokuvia tai sarjoja sekä vietän aikaa kavereiden kanssa pelaten.